sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Ihahaa Leistilänjärvellä!!

30.11.
Olipa varsin kusinen herääminen.
Lintumaailman hiljaiselo on ajanut jopa Kokosukeltajan semmoiseen kaamokseen että 
yövuoron jälkeen on kännykkä äänettömällä ja unta painetaan kaaliin niin kauan kuin sitä riittää.
Tänään silmäluomi nousi klo 14.00, vilkaisin kännykkää ja viestiä näkyi pukanneen.
Aattelin että on varmaan joku viiksitimali Nokialla tms. :)

Noeiollu!! No voi (I):n (I) !! 
ISOHAARAHAUKKA PAIKALLISENA LEISTILÄNJÄRVELLÄ!!!
Löytäjänä Sami Luoma ja tieto klo 12.54. Onnittelupuska lähti!
Rauhaisna ja tyynin mielin hain Satakunnan Kansan loorasta ja laitoin kaffeen tippumaan.??
No en ihan. 
Pyjaman päälle toppapukua ja menox!!!
Viimeisin viesti kertoi porukan tönöttävän punapyrstölepinkäispaikalla Leistilänjärven peltoaukeen W-reunassa joten ajoreitiksi valikoitui Lattomeren puoli.
Suurinta sallittua Rellun nopeutta mutkatielle joka oli hiukka liukaskin. 
Vaan nou problem osoitteessa Järvimaantie 101 näkyi porukkaa, pirssi parkkiin ja sekaan klo 14.30.


Ainakin hylsykuva piti ottaa jos käy niin onnettomasti ettei tuplamilkkaria näy.

Lintu oli juuri lennellyt Järvimaantien länsipuolella pienellä metsäaukealla ja pudonnut jonnekin lähelle. Ensimmäinen aalto oli jo paikalta poistunut, tälläkin sakilla osalla pinna jo hoidossa. 


Vajaa vartti ja ihana ihaha näkyi Klo14.45 koivujen takana matalalla metsäaukossa kiertelemässä ja laskeutui taas takaisin. Foto ei irronnut, KOMIAA kun edes näki. 

Isohaarahaukka on kova rari joka on puuttunut monelta kymmeniä vuosiakin bonganneelta.
Mulle elis nro 344 ja PLY-pinnat pyöristyivät lukuun 290. Pitänee ruveta keräämään marraskuun pinnojakin koska käsittääkseni lintu oli Suomen ensimmäinen marraskuussa bongattavissa ollut.


En ollut viimeinen joka paikalle kurvasi. Matti Sillanpää oli kuulemma sähköhöylänhakureissulla eikä kerinnyt tämmöisiä katselemaan. Sanoin loppuporukalle että jaahas, nyt tuli Sillanpää ja Matti kun on liki niin toivo on mennyt. Kaksi kertaa olen Matin kanssa ollut reissussa ja nuijaus-% täydet 100.
Arohyyppä ja surullisenkuuluisa Ohotanlokki.
No, Mattikin milkkarin näki ja kyllä kaikilla kuitanneilla oli tänään muikeat ilmeet!

Niin ja huomenaamusti talvipinnaa koittamaan. Kiva kun välillä tapahtuu ja porukoitakin näkee! Huomenna on meinaan Järvimaantiellä tungosta.
Toivotaan että blogiinkin sais kuvia, palataan asiaan jos näin onnellisesti käy.

tiistai 18. marraskuuta 2014

Katselemassa käytiin


18.11.
Mielenkiintoisia retkikohteita ei hirveesti ole tähän aikaan tarjolla....Metso puuttuis vuodareista multa ja Tervamäen Jukalta joten kohteeksi Siikaisten Katselma, treffit sovittiin Tikkulan ABC:lle klo 9.00.
Tornissa about kympiltä ja aika hiljaaselta näytti. Tuumattiin että tarvitaan kunnon lumipeite ennen kuin metsot puihin nousevat sillä maasta löytyy vielä hyvinkin purtavaa. Kaukaa suolta löytyi teeriparvi ja näytti että noihin jäävät havikset.
Kunnes lähistöltä alkoi kuulua käpylintumaista ääntelyä. Tosin ääni oli selvä "Hi-hi-hi" eikä mitään kippiä tai kyppiä tai kirjosiiven urpiaismaista ääntelyä tööttäilystä puhumattakaan.
Olin soittopeliin joskus ladannut isokäpylinnun lentoääntä ja samaltahan tuo "hi-hi" kuulosti.
Olinkohan tuota puhdasta lentoääntä ennen kuullutkaan? Tuskin.

Katselman tornista on loistavat mutta sumuiset näkymät totesi Jukka vuodaria kuitatessaan.

Jukalla on lepakkomaisen loistava kuulo. Hän kuuli käpärit jo kaukaa ennen meikäläistä ja löysi linnutkin puun latvasta. Parvessa näytti olevan jopa kaksitoista isoloxiaa! Koetin soitella käpärien ääniä mutta parvi ei juuri kiinnostusta osoittanut.
Linnut hävisivät välillä lähistöltä kunnes torniin alkoi kuulua ihmeellistä veden lotinaa ja siipien lätinää. Parvi oli laskeutunut tornin lähistölle kallioon kertyneille lätäköille ja suorittivat aamupesujansa. Sanoin Jukalle että yksi konsti on koittamatta ja laitoin Pete Dunnen pishingit peliin. Reaktio oli käsittämätön. Koko parvi tuli kuin ammuttuna ja jäi puihin istuskelemaan ja ihmettelemään suhinan lähdettä. Ihan liki ne valitettavasti eivät tulleet mutta vaikka oli pimiää niin edes todistusaineistoa sain aikaiseksi.


Kun sen itse kuulee niin saa myyttejä murretuksi. Nimittäin isokäpärin lentoääni lienee sittenkin lajille tunnusomainen. Tosin parven puissa ollessa kuului kippiä ja kyppiä jotka olivat hyvin pikkukäpylintumaisia mutta tuota "hi-hi" -lentoääntä en pikkukäpäriltä ole ikuna kuullut.
Toinen myytti mureni koiraslinnun väristä. Kuvissa kaksi koirasta joiden punaiset värit ovat skaalan ääripäistä. Isokäpärikoiras ei siis ainakaan aina ole enemmän tiilenpunaiseen vivahtava.
Liekö ikäkysymys?
Eikä alanokkakaan aina niin kauheen korkeelta näytä mutta tuo alanokan pullistuma on aika saletti tuntomerkki. Pää on iso, muodoltaan kuin gorillalla ja niska vahva.

Isokäpylintu (Loxia pytyopsittacus)
18.11.2014 Siikainen Katselma LT
Tässä otos jollaisia PLY:n alueelta ei montaa ole.
Kuvasta löytyy 9 isokäpylintua 12 linnun parvesta.
Komia metsätorni jonne helppo mennä.
Riekkokin löytyi helmikuussa läheltä tornia sen N-puolelta.
Tällä kertaa lajia ei näkynyt.