maanantai 14. lokakuuta 2013

Murheenkryyni ja merisirrejä

14.10
Aamulla ajelin Reposaareen jatkamaan toivottomalta tuntuvaa samettipääkertun kuvausprojektia.
Lintuhan löytyi 28.9. eikä runsaan kahden viikon aikana linnusta ole rengastuksen yhteydessä otettuja käsikuvia lukuunottamatta kunnon kuvia ainakaan julkisuudessa nähty.
Muuutama henkilö oli päivystämässä ja kerttu jo valmiina isossa tyrnissä.
Vaikka lintu vilahtelee silloin tällöin ei siitä hääppiä kuvaa tullut nytkään.


Tässä oksistossa näkyi "sennäköistä" liikettä.....
....että sammari siellä smyygaa.
Paras kuva jonka olen kertusta saanut. Tähän mennessa.

Kerttu hävisi hallinnasta ja häippäsin Tahkoluotoon hakemaan merisirriä vuodariksi.
Eikä noita kauaa tarvinnutkaan hakea sillä Kallioholman kärjestä suunnassa SW tallusteli kolme komiaa sirriä laakealla luodolla. Laitoin viestiä menemään koska sirrit olivat ensimmäisiä mantereen puolella tänä vuonnna Porissa. 
Erikssonin Pekka kurvasi nopeasti paikalle ja kuittasi välillä pitkäänkin luodon takana smyygailleet linnut. Pekka poistui ja jatkoin putkilointia. Hylkiriutan suunnassa pörräsi saaren edustalla parinkymmenen linnun parvi josta ensimmäisenä mielessä välähti notta tilhiä.
Täh? Noihan on kahlaajia! Parvi laskeutui rantakiville melkein mereen ja aloitti liikuskelun josta tuli merisirri heti mieleen. 


Tämä merisirri (Calidris maritima) majaili Kallioholman edustalla olevalla Mutterilla 24.10.2013. Merisirri on pohjoinen pesimälaji joita mm. Norjassa pesii 15000 paria ja Suomen lapissakin muutamia

Matkaa lintuihin oli yli 2.5 kilsaa, tosi hyvä näkyvyys mutta lintutietämykseni sitä sun tätä joten soitin apuva Pekalta joka ei vielä pitkälle ollut ehtinyt. Kotvan päästä Pekka kuittasikin aallonmurtajan kärjestä että joo, on noi merisirrejä ja vieläpä 18 kpl. Ja toisen kotvasen päästä että niitä onkin 21. 
Nuo kolme lähempää olivat häipyneet joten parvet kai yhtyivät. 
Tuo 21 paikallista on PLY:n ennätys.
Aiempi enkka löytyy Säpistä jossa 23.10.2001 Präälästä löytyi 17p. Sama poppoo eli Dahlman, Koskinen ja Sjöholm kuittasivat Säpistä 21 muuttavaa 20.10.2001.
Porissa aikaisemmat rekordit ovat 10 muuttavaa Tahkoluodossa 13.10.2010 ja 4 paikallista Räyhillä 29.10.2010.
Joten tuo 21:n parvi PLY:n alueella oli poikkeuksellinen tapaus.
14.10.2013 havaittiin Uudenkaupungin saaristossa jopa 42p joten voidaan puhua että päivä oli merisirrien päämuuttopäivä länsirannikolla.
11.11.2011 laskettiin Jurmossa jopa 350p. Tuo Jurmon lukema selittynee ositttain sillä että lajia löytyy sieltä myös talvehtimasta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti