torstai 6. maaliskuuta 2014

Aikainen lyhtynokka

5.3.
Heräsin yövuoron jälkeen vähän aikaisin mutta ei haitannu sillä pihalla paistoi aurinko!
1.3. oli pitkästä aikaa ollut aurinkoista ja maakotkat heti liikkeellä, Alanko, Aalo ja Esama olivat nähneet jopa viisi muuttavaa makoa Kyläsaaressa.
Aatoksissa kotkia viis Kyläsaareen siis.
Sopii sitä kaikkee aatella mutta realismi rauhoittaa, paikalla ei just mitään muuttoa eikä kiurua vieläkään. Retki jatkui Preiviikin pelloille Holmanmäkeen jossa olikin jo lintuja. Mut kauhee vastavalo ja päätin käydä välillä Kuuminaisten puomilla jossa oli sentäs tukkakoskelopari ja telkkiä siellä täällä.

Takasin Preiviikiin Kestinkujalle josta pellolla olevaa pottia pystyi hyvin haltsaamaan.
Kestinkujalta näkee vasemmalla olevan Holmanmäen taaksekin.

Metsähanhia oli satasen nurkilla, laulujoutsenia vähän vähemmän, merihanhia pari sekä yx hanhi johon juutuin.

Lyhyt kaula, tumman pään ja vaalean kaulan raja jyrkähkö, pieni nokka, punerrusta rinnassa sekä tumma reisilaikku. Lyhytynokkahanhelta näyttää..

Kohtalaisessa valossa näkyivät vaaleanpunaiset jalatkin joten Tiedotukseen viestiä näpyttelemään. Kohta Petteri soitti että paas ottaen kuva, on PLY:n aikaisin ja vissiin Suomen 2.aikaisin yksilö Tiiran mukaan. 
No mikä ettei, kiva juttu.
Sitten rupes tökkimään. Tällä välin lintu oli taapertanut johonkin jemmaan kun löytynyt ei millään. Aattelin että hyvä mäkes, taas tuli dudemääritys ja korvat alkoivat mennä luimuun. 

Onneksi hän tuli esiin ettei tarvinnut keksiä vastavaloselityksiä sun muita.
Samassa asennossa ja valossa vertailtuna aikalailla metsuria vaaleampi.
Lyhytnokkahanhi (Anser brachyrhynchus) 5.3.2014 Pori Preiviiki.
Pesii Islannissa, Huippuvuorilla ja Grönlannissa.
En tiedä onko laji yleistymässä mutta havainnot ainakin runsastuneet.
Esim. 29.3.2012 laskin Ulvilan Läpikäytäväntieltä 94 paikallista.


6.3
5.3.oli Ulvilan Vainiolasta ilmoitettu jo runsas parisataa metsuria. Hanhimuutto on kyllä aika komiaa seurattavaa pitkän talven jälkeen joten sinne.
Paikalliset hanhet eivät olleetkaan punaisen ladon edustan pelloilla vaan kauempana Nahkurin puolella.

Saatuani putken pystyyn tuli seuraa. Vasemmalla PLY:n uusi maastojyrä Kari Rissanen Ulvilasta.
Jos Kari samaa vauhtia jaksaa niin kohta jotain kovaa kuittaantuu!
Muut kaverit Hannu Sippola ja Aarne Ohtonen jotka ovat iältään
Pirkanmaan lintuharrastuskunnassa sieltä nuoremmasta päästä. Ei maar.
Mutta kun Tuppisuu-Sippola on paikalla niin juttua piisaa eikä kukaan muista lintuja kattella.
Ilmankos ei kiurua kuulunut tälläkään kertaa
:-) 

Nähtiin sentäs pulmusparvi! Ladolta poikkesin Rissasen neuvomaan paikkaan josta Nahkurin pelloilla olevat linnut näkyvät vallan mainiosti.
Paikalla on pieni pumppuasema jonne mennään kahden talon välistä Nahkurintieltä. 
Jos sinne kauhee trafiikki syntyy niin saattaa talojen asukkaat kyllä nikotella...
Mutta eiköhän ne hanhet sinne Läpikäytäväntielle kohta siirry.

Jos nyt niin ikävästi käy että hanhet on Nahkurin puolella niin tästä näkee aika hyvin.
Hanhet pelkkiä metsureita mutta jo yli 300 paikallista. Komiaa maaliskuun alkua!
Tönötin paikalla puoltoista tuntia klo 11-12.30 jonka aikana muuttavia laski toista sataa.
Mäkelän Petteri poistui paikalta 18.30 ja oli laskenut jo 681p + pari lyhytnokkaa.
PLY:n paikallisten metsurien enkka on 4100 tietenkin Vainiolasta laskettu 4.4.2012.
Yhdessä päivässä luku nousi nyt melkein viissataa, kuinkas huomen?
Aika kiivasta mutta onhan tuohon enkkaan vielä matkaa ja jos takatalvi yllättää niin saadaan paikallisia katsella pitkäänkin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti