Häirikköharrastajat

2.3.
"Harrastajatko häiriöksi?" -kyselee uusin Linnut-lehti otsikossaan.
No totta maar!
Otsikko johti minut syvään itsepohdiskeluun joka päätyi seisauttavaan ymmärryksen tilaan. Oma lintuharrasteluni ei mitään muuta viime vuosina ole ollutkaan kuin lintujen häiritsemistä!
Tuon kirkastavan elämyksen koettuani päätin muuttaa linturetkitarinat ja fiilistelyt ainakin tällä kertaa enemmän totuutta kuvaaviksi häirintäreissuiksi.
Joten:
Viime yönä tulin hommista puolenyön paikkeilla ja vi...ti jo valmiiksi koska olimme Mäkelän Matin kanssa sopineet että retkuilemaan lähetään ihan liian aikaisin eli klo 07.00.
Pakko oli kuudelta herätä sillä muurautuneet silmät oli saatava auki ja syödäkin piti että jaksaa itsestään repiä maksimaalisen haitta-asteen kaikelle neitseellisessä luonnossa liikkuvalle eliöstölle.
Kauraryynit ja kahvi olivat loppu ja meetvursti homeessa joten vanikkaan ja teenlitkuun oli tyytyminen. 
Mutta kun tiedossa oli että taas päästään lintuja häiritsemään niin kaikki väsy poistui kuin veitsellä leikaten ja intoa puhkuen paineltiin Kuuminaisiin vesilintuja ja etenkin vielä eilen paikalla ollutta pölysikaa eli stelleriä eli allihaahkaa kiusaamaan.

Bongauspaikkaan vei kulku läpi Kuuminaisten puomin kohdalla olevan rantametsän joka oli ansiokkaasti tuhottu paikalla tramppaavien häirikköbongarien toimesta.
Ryntäilyssä kaatuneet puut oli sentään maltettu pinota jotenkin.
Eihän niitä maatumaan voi jättää sillä muuten ponut voisivat atrialle päästä.

Rantaan päästyämme totesin että linturääkkäykseen eivät olosuhteet tällä kertaa olleet otolliset koska vessut lilluivat kovin kaukana. Mutta kas vain, heti tuli mannaa sillä lähempänä rantaa uiskenteli viisi ylvästä kansallislintuamme laulujoutsenta jotka ottivat lentopyrähdyksen kesken ruokailunsa ja lennähtivät ihmispetoa kavahtaen kauemmaksi.
"Krähä krähä, hyvin alkoi retki!" 
Mutta jatko ei yhtä hyvältä näyttänyt. Ensimmäistäkään lintua ei jäänyt kiusausetäisyydelle ja ainoaa haittaa jota pystyin tekemään oli tiirata lintuja putken läpi mahdollisimman pistävästi. 
Ja kun valo alkoi riittämään niin avot! Häiriöharrastajan pääkohde allihaahkanaaras löytyi viimein lähinnä poikkeavan sukellustyylinsä ansiosta. Suureksi harmikseni en mitenkään päässyt lintua lähestymään koska vettä oli liikaa ja Busterikin kotia jäänyt. 
Lajituntemusta ja lintujen käyttäytymistä täysin ymmärtämättömänä lintuharrastajapöljäkkeenä olisin tietenkin kuvan eteen häiriköinyt parhaani mukaan mutta tappio tuli ja tähän on tyytyminen:

Allihaahkanaaras oli syvä pettymys koska en pystynyt sitä häiriköimään.
Mutta...kerrankin kuva täyttää kaikki moraalikriteerit.
Enjoy!
Onkohan tuossa sittenkään stelleri? Vai lapasotka? Ei se mitään, muut ainakin sanoi
nähneensä sen suurin piirtein siinä joten raksi ruutuun!

Joukkohäirintää aralla lintujen levähdyspaikalla.
Maksimaalista haittaa luonnolle tekemässä terju, ranis, alapa, lilta ja mäkmj.
Oikealla seisova Matti ei koko ajan jaksa lintuja härnätä vaan siirtyi putkellansa Tatin korvaa kiusaamaan.
Kovinta häirintäintoa edustivat ekokiusaajat ranis ja alapa joille kertyi tästäkin häirinnästä mojovat lukemat fillarien matkamittareihin.

"Luonnossa likkuminen häiritsee lintuja" on seuraava Linnut-lehden teesi jota lintuharrastajana eikun häirikkönä jostain syystä edelleen tilaan??
Toteamus on vieläpä kymmenissä tieteellisissä tutkimuksissa ansiokkaasti todettu! :D
Ja nyt tulikin otollinen mahdollisuus teesin toteuttamiseen sillä Tapani Lilja ja Matti päättivät lähteä useamman kilsan kiusalenkille Kuuminaisten niemeä kiertämään. 
Itsekseni hykertelin että nytpä alkaa kemut sillä talvioloissa riutuvien lintujen kiusaaminen se vasta juhlaa onkin!

"Harrastaja ymmärtää häirinneensä lintuja kun ne varoittelevat tai pakenevat" jatkaa Linnut-lehti.
No tämähän on ihmispedolle kuin syömäänkäsky.
Tosin enemmän saisin tyydytystä häiriköinnistä jos tuntisin yhdenkään linnun varoitusääntä, linnun pakenemisesta pystyn puusilmänäkin nauttimaan.
Liikkeelle päästyämme kieroutunut korvani sai täyden annoksen metsätiaisten kauhunsekaisesta varoittelusta jonka petomainen olemukseni metsän herkissä
eläimissä sai aikaan. 
Mutta retken kohokohta oli vielä edessä: niemeä lähestyttäessä maassa ruokaili kymmenen tilhen parvi. Ekstaasi oli lähellä parven paetessa helisten ainoalta ruokailupaikaltaan jonka lintuparat olivat alueelta löytäneet.
Näinkin suuri häiriö tuotti syvän tyydytyksen häirikköharrastajassa vaan kliimaksin koin kun parikymmentä räksää kokivat saman kohtalon! 
Voi tätä ihanaista häiritsemisen juhlaa!

Tatti ja Mehu-Matti.
Herroilla yhteensä jotain kuuskytä? vuotta kulunut harrastuksen piirissä.
Mukavia hemmoja enkä mitenkään voi pitää heitä luonnossa liikkuvina lintuhäirikköinä sanokoon joku viherpipertäjäbiologi mitä tahansa. 

Valitettavasti niemen kärki palautti hurmostelijan maan pinnalle. Jossain kolmessa kilometrissä näkyi vain lokkeja eikä harrastukseni toteuttamiselle ollut ensimmäistäkään kohdetta. 
Nokka nyrpyssä lähdin laahustamaan kavereiden perässä pettymystä tuntien sillä vielä olisi ollut voimia siivekkäiden kiusaamiselle. 
Pettymys vielä syveni kahden raumalaisen bongarihäiriköijän kävellessä vastaan sillä
aattelin ettei heille enää mellakoitavaa jäänyt. Toisin kävi sillä kaksikko juottikin karvasta kalkkia löytämällä jostain punarinnan jota olisi ollut makee rääkätä.

Vielä yksi Kuuminaiskuva.
Tällä paikalla harrastettiin joukkohäirintää 7.5.2002 paksujalan ollessa kärsijänä.
Voi kun oisin ollut paikalla!

Matin kanssa käytiin vielä Leveäkarin tornissa joka olikin aivan mahdoton paikka harrastuksen täysipainoiselle toteuttamiselle. 
Kävelylenkillä ei näkynyt yhtään lintua ja paria sinisorsaa jotka lilluivat kaukana sulassa
kävi niin sääliksi että jätin ne rauhaan.
Viimeisessä kohteessa Toukarilla oli vielä mahdollisuus tyhjentää alue töyhtöhyypistä ja räksistä pellolle juosten ja kamera tanassa hurjasti huutaen mutta en enää jaksanut. Pitää huomisellekin jotain jättää.

Tänäänkin oli silmiinpistävää ettei todellisia ja oikein harrastavia lintutieteilijöitä tai kojuja kuskaavia pro-kuvaajia näkynyt ensimmäistäkään vaan pelkkiä Bongariliittoon kuuluvia häirikköbongareita siellä täällä. 
Kuten Tiiran havainnnoistakin voidaan lukea. 
Jota kai Birdlife toivoo lintuharrastajahäiriköidenkin käyttävän ja täyttävän. 

Mainiota Birdlife-esimerkkiä Tiiran täyttämisestä näyttää järjestön oma Tiiran pääkoodari merkkaamalla havaintonsa näkymättöminä bitteinä. 
Ja samalla pyllistää kohti Suomen Birdlifen suurinta jäsenyhdistystä Bongariliittoa suorastaan nauttimalla pimittämisestä mutta tulemalla ensimmäisten joukossa Liiton ilmoittamat megararit bongaamaan.
Ja mikä suoraselkäisintä: Birdlife kerää nyt harrastajilta rahaa jotta Tiira-havaintojärjestelmän kehittämiseen kuluvat koodauskulut saadaan kuitattua.
Hyvin tuntuu keräys onnistuvan ja hyvä niin mutta myöntää täytyy että
etenkin porilaisena bongarina aikalailla tökkii.

Retkipäiviä en ole kolmeen viimeiseen vuoteen uskaltanut laskea enkä määrää kehtaisi kertoakaan. Mutta omatunto ei luonnossa liikkumisesta huolimatta ole kertaakaan kolkuttanut. Tai kerran kolkutti kun soitin lehtopöllöatrappia ja varpuspöllö alkoi vinkumaan luullen viimeisen
hetkensä koittaneen.
Meikäläiset riviharrastajat töppäilee jatkuvasti ja siitä on kiva ja turvallinen asiantuntijoiden kirjoitella.
Jotkin asiat taas peitetään Linnut-lehden tavoin glamourin verhoon jota ei
kukaan julkene raottaa.