sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Merisirri Liätteil

27.10.
Tänään poikettiiin Mäkelän Matin kera Reposaaren saha-alueen ja Technipin altaiden kautta lietteiden tilanne katsastamaan. 
Säätila lokakuun lopun keliksi lämmin ja vallan loistava, vain sumu hieman häiritsi näkyvyyttä. 
Vedenkorkeuskin matalalla kuten on ollut koko syksyn.
Kahlaajalajeja havaittiin huimat seitsemän kappaletta: tylli, tundrakurmitsa 3, punakuiri, suosirri 3, taivaanvuohi 12, jänkäkurppa 6 sekä sokerina välipohjalla merisirri!


Merisirri ruokaili kolmen suosirrin sekä tundrakurmitsojen seurassa.
Ruokailtuaan sirrit siirtyivät kauemmas särkälle ja vaipuivat sikeään uneen jolloin niitä pääsi nätisti lähestymään. Lähdin kahlailemaan ja Matti poistui kotio, sillä ei kukaan täyspäinen jaksa kuvaajahemmojen kyttäämisiä tuntitolkulla odotella.
Mutta hetkinen! Nehän vaan nukkuu ja nukkuu. Mitäs tekis? Päätin ottaa riskin ja lähestyä myötävalosta meren puolelta. Eivät todellakaan olleet herkällä ja häipyneet vaan jatkoivat nukkumistaan. Odottelin rauhassa etteivät sirrit säiky ja sinkoile jolloin merisirrikuvat olisivat jääneet haaveeksi.
Ainakin tunnin sai odotella ennen kuin merisirrin pää nousi.
Kyseessä on 1kv lintu. Nuoreksi lintu määrittyy siiven peitinhöyhenten valkoisten reunojen perusteella. 

Kiitos Markus Lampiselle korjauksesta. Itse luulin lintua vanhaksi.
Merisirri saattaa tosin elää vanhaksi, vanhin suomalainen rengastettu on ollut yli 20-vuotias!
Merisirri (Calidris maritima) 27.10.2013 Pori Yyteri lietteet.
Lajista on havaintoja Lietteiltä puolisen tusinaa joten harvinainen kahlaajarannan kaunistus.
Siellä se kahlaili ja ruokaili lietettä tonkien niinkuin muutkin sirrit.
Yllättävää.
Linnut eivät herättyään olleet meikäläisestä moksiskaan vaan ruokailu jatkui samalla särkällä.   


SYYS-LOKAKUUN VUODARIT: 7 / 287
Ainut jakson elis oli samettipääkerttu (337) ja arvokas sponde (259). Talvipinnankin sai sammarista kuitattua linnun viihdyttyä paikalla jopa 9.12. asti. 
PLY-pinnoja jaksoon mahtui kolme: palsasirri (279), pikkusirkku (280) ja sammari (281). Porinpinnoja ajalle ropsahti jopa viisi, edellämainittujen lisäksi sitruunakirvinen sekä punapyrstölepinkäinen. Sammari oli Porinpinna nro 269.

281
Isokirvinen
9.9.2013
Pori
Yyteri lietteet 1 p
282
Taigauunilintu
11.9.2013
Pori
Toukari LT 2p
283
Punapyrstölepinkäinen
19.9.2013
Pori
Tahkoluoto 1p
284
Samettipääkerttu
28.9.2013
Pori
Reposaari 1 k p


285
Hippiäisuunilintu
7.10.2013
Pori
Tyrnikari 1 Än
286
Mandariinisorsa
8.10.2013
Kotka
Turvala 1 k p
287
Merisirri
14.10.2013
Pori
Tahkoluoto Hylkiriutta 21p

3 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia, oli pakko panna läppärin taustakuvaksi!

    VastaaPoista
  2. Morjens, Matti! Hyvä kun kelpas.
    Kuvat on kokkoo 900 X jotain ja kaikki näyttöhirvelit käyttää isompaa resoluutiota nykyisin.
    Joten jos oikein näytönsäästäjäx joku haluu niin voipi kysyä isompaa kokoa, kiitos.
    Plokiin voisi suoraan laittaaa isompia mut sitten kestää lataaminen...

    VastaaPoista
  3. Aikas hieno havis - rari Lietteillä.=o) J.O.

    VastaaPoista