lauantai 1. helmikuuta 2014

Talvipinnoja Porista ja Junttilastakin yx

30.1.
Tammikuun parina viimeisenä päivänä yritin päivittää PLY:n Tammikisalistaa hieman julkaisukelpoisempaan kuntoon. Enimmäkseen hylsyjä sateli, muutama kiva havis tuli silti kuittailtua.

Turkinkyyhky (Streptopelia decaocto) Pori Liinaharja. Tammikuun kateissa olleita Porin turkinkyyhkyjä löytyi 27.1. jopa 7 yksilöä Liinaharjan päiväkodin parkkipaikan vierestä. Päiväkoti löytyy osoitteesta Yläruukintie 13. Ainakin tänään kuuden parvi löytyi helposti.  

Seuraavaksi suunniteltuja pajusirkkuja ei näkynyt eikä Herrainpäivillä mittään uiveloita.
Retken lopuksi ennen iltavuoroa käväisin 26.1. löytynyttä kuningaskalastajaa moikkaamassa (blogissa juttu). Kunkun bongaus on ohjeistettu mutta Rimpikarin parkkikselle ajellessani paikalta oli poistumassa kolme dudea jotka olivat kävelleet purkuaukoilla.
Kuulemani mukaan he eivät bongariliittoon kuulumattomina ohjeista tienneet ja olivat oikein kaukaakin tulleet. Hevonkukkua. Jos linnusta ja paikasta tiesi niin oli ohjeetkin lukenut.

"Komia" skouppi. Viell on kunkku voimissaan.

31.1.
Vuonna 2012 näin pähkinähakin vasta syyspuolella. Nyt oli Ulvilan Pitkärannassa Hiekkatiellä kuulemma "helpoi hakei". Niin olikin.
Mut taas tuli joltain punaniskalta tosin tällä kertaa naispuoliselta huudot. Olin jättänyt auton Hormistontien reunaan siten että varmasti auto ohi mahtuu ja tein pikku kuvauslenkin kun hakki näkyi puun latvassa valmiiksi kököttämässä.
Pääsin autolta ehkä viiskytä metriä kun sieltä kuului kauhee meteli:
"Saatana tähän tartte pysäköidä. Jos tulee isompi kone vaikka raktori niin ei jumalauta ohi mahru!" 
Rouva oli pysäköinyt mun romun taakse, tullut autostaan ja huusi pää punaisena.
Huusin takaisin että "kyllä sä siitä mahdut, mä lähden just!" Täti hyppäs noituen autoon, löi lämän tiskiin ja sora vaan lensi kaarena mun auton nokkaan.
Kaikki vain siksi että hän joutui hieman totuttua enemmän rattia kääntämään, mitään raktoreita ei näkynyt.
En kyllä tajua mikä joitakin vaivaa. Alueella näkyi yksi ihminen joka haki lehteä laatikosta. Ja mun auto joka oli ilmeisesti uusi seudulla. Eikä sekään sinne sekaan mahtunut.
Kiitos Junttilalle vieraanvaraisuudesta.


Dokusöherö hakista. 
Paikalla ollut neljä, kaksi näin ja aika raakkunakin kuului yhden talon pihasta.
Junttilasta Vuolteelle peltopyiden toivossa. Joita en tänä vuonna ole Porissa vieläkään nähnyt. Tuulihaukka sentäs aukeella saalisteli edelleen.

1.2.
Tänään ei pitänyt käydä missään. 
Mäkelät ja Alanko olivat käyneet Pöytyällä idänturturia bongaamassa joka olikin Uudessakaupungissa. Takastullessaan poijaat olivat käyneet Porin Koivistonluodossa viimeksi 11.1. nähtyä rautiaista helmikuun pinnaksi bongaamassa. Rautiaista ei löytynyt mutta löysivätpä nokkavarpusen.
Nokkanisseä ei mun vaatimattomalla talvilistalla ole joten paikalle oli mentävä.
Soittelin Päivärannantie 1:n vieressä olevan leikkikentän reunassa nokkavarpusatrappia kun viereisestä kuusesta vastasikin rautiainen vienolla hyyttailullaan. 
Laitoin Tiedotukseen päivitystä mutta lintua ei näkynyt Mäkelän Matin avustuksellakaan.
Siirryinkin nokkavarpusta hylsyämään.
Kierrokselta palattuani rautiaisen tutulle ruokinnalle oli ilmaantunut porukkaa ja kuvan lintu.


Rautiainen (Prunella modularis) on edelleen Päivärannantien mestalla.
Helmikuun pinnoja listaava saattaapi olla kiinnostunut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti