lauantai 13. kesäkuuta 2015

Team Länsirannikko On Tour (11.-15.6.2015) Osa 2


13.6.2015

Kuusamossa. 
Jossa Lintumarathooni oli eilen alkanut.
Kuusamovuodarikeikka pitääkin näihin päiviin ajoittaa joten sopivasti ollaan kuokkimassa.

Mission number one: mustapääsirkku joka oli löytynyt jo 3.6. mutta julkisuuteen tuli vasta 12.6. jolloin RallyTeam Klenkat laittoi ilosanoman eetteriin.

Pelipaikalla oltiin aamuseiskan korvilla. Sirkku löytyi kuvassa näkyvästä
oraspellosta jossa se pääajan maleskeli huonosti näkyvillä. © Juha Salminen
Mustapääsirkku (Emberiza melanocephala) 13.6.2015 Kuusamo Hänninen.
Paras kuva jonka onnistuin saamaan ja siinäkin tarkennus meni kekoon.
Rissasella näkyi olevan samoja ongelmia kuin mulla. 700 mupäsi-kuvaa ja kaikki paskoja.
Lintu ei viitsinyt poseerata vaan yhtäkkiä otti ja "lensi niin pitkälle kuin optiikalla näki" totesi sirkkua seuraava vaaleapaitainen kaveri. Sinmän? Ei vaan tuli tunteja myöhemmin takaisin.
Oikealla Kuusamon lintuelämässä vahvasti jo pitkään vaikuttanut Jyrki Mäkelä jonka vasta nyt näin livenä. Hänkin yksi sadoista Suomen lintuharrastajamäkelöistä......
Tältä sen hienon koiraan pitäisi näyttää. Oli Mestoilla 3.-22.6.
20.6.2015 © Aarne Lahti
Reissu jatkui lähinnä lapinuunilinnun etsinnällä akselilla Suolavaara-Matosuontie.
Tämmöisten purojen kohdilla pysähdeltiin. Ei napannu.
Aamupäivä kaunistui vielä pikkusirkulla. Torangintaival on paikka josta aika helposti löydettävissä. Toisin kuin pohjansirkku joka oli tänä vuonna kortilla.

Rukatontussa ollaan parina vuonna majoituttu. Kuten nytkin. Aamulla napattiin tuhdit sapuskat ja nyt käytiin vetämässä happea ja nakkaamassa kamat kämpille. © Juha Salminen
Takas sorateille ja Tolpanniemen suuntaan Torangintaipaleelle. Koska posia ei vinkkipaikoista löytynyt menimme viimevuotiselle mestalle joka sekin vaikutti posivapaalta seudulta. Ei oo helppoo, pohjansirkun lauluaika on ohi eikä tiksuttelukaan tunnu tehoovan. Laulunpätkä sentään tehosi ja napakka koiras tuli reviiriään puolustamaan. Nihkeetä on. © Juha Salminen
Pohjansirkku (Emberiza rustica13.6.Kuusamo Torangintaival. Jos oli meillä niin oli ralliporukoillakin ongelmia lajin kuittaamisen kanssa. Liekö posi harvinaistumassa näilläkin seuduilla kun Tiirassakin havis meni salaukseen? Lajin laulukausi antaisi kyllä lajitiheydestä paremman käsityksen.

Jatkettiin kaikenmaailman kurvien ja suorien rallaamista sekä pöllöjäkin haettiin mutta mainittavaa ei saatu aikaiseksi. Paitti se että soiteltiin Kautonen kämpille yöksi. Sai Jonikin nukkua edes yhden yön jossain muualla kuin pakettiautossa autonmoottorien ja kampiakselien välissä. Kyllä muuten rupes silmiä jo painamaankin. Viimeksi nukuttiin Hotelli Hetassa. 
Vaan ei tänne huilaamaan tultukaan vaan lintuja kattelemaan.
Rukatontussa ehtoolla läppäriä naputtamassa. Nettiin pitää muutenkin läppärillä mennä kännykän jakamalla verkolla. Mulla oli tähän aikaan umpisurkee DNA:n 3G-mokkula. Ihan sama jos työntää tikkukaramellin USB-läpeen kuin DNA:n 3G-mokkulan. Yhtä hyvin netti pelaa kummallakin. © Juha Salminen


1 kommentti:

  1. Esa. Loistavaa tarinaa, jota ei ikinä kyllästy lukemaan. Nyt oli joku mun dokumentoiva kuvakin.
    Oli tää elämäni Kuusamon retki. Kuusamo ei o viel Lappia, vaan jtkn Pohjois-Pohjanmaata.
    Näitä lisää.

    VastaaPoista