Pikkukivaa

16.1.
Komia talvipäivä, pakkasesta viis maastoon siis.
Retkikaverina Alangon Pasi ja suuntana Sastamala. Alue on Pirkanmaata mutta kuuluu PLY:n tammikisaan jossa Pasi yrittää kasata paineita kärkimiehille.
Meikäläisen tammikisa on ohituksella, useampi laji olisi heti kuun alussa pitänyt hoidella kisavauhdissa pysyäkseen.
Tammikuu on kuitenkin vuodarimielessä oivaa aikaa keräillä pikkurarit listoille. Keväällä kun ei pohjantikkojen tai vasetien perään aika piisaa.

Reissu aloitettiin auringonnousulla Sastamalan Kiikan lauttarannasta jossa pikku-uikkua oli havaittu 26.12.2013 alkaen. Uikkumesta olikin umpijäässä eikä näkyvyyttä ollut kuin nimeksi sakean pakkasusvan noustessa joesta.
Kamat kasaan, pikkutikka plakkariin ja saman tien puoli kilsaa yläjuoksua Ruotsilankoskelle Pehtoorintien päähän josta puikku oli eilen ilmoitettu.  Sieltä se usvasta löytyi edelleenkin.
Lintu sukelteli jatkuvasti sekä näytti tuimasti ponnistelevan kovaa virtaa vastaan.
Kuvista ei tarvinnut haaveilla siispä suorinta tietä Äetsään Pehulan peltopyymestalle.

Tämä kävi helposti. Ei tarvinnut edes autosta nousta kun aamuauringon siivittämät peltopyyt olivat plakkarissa.

Ja näinhän siinä sitten kävi kun autosta nousi.

Reissuhan alkoi sujuvasti! Seuraavaksi koetettiin pohjantikkaa Sastamalan Rehakassa sijaitsevasta Kaali-Ollin metsästä.
Pieni pläntti vanhaa metsää tuotti vain raikasta pakkasilmaa joten Huittisiin kaffeelle.
Lämmin kaakao Härkäpakarissa teki gutaa ja taas jaksoi painaa.
Nimittäin Harjavaltaan valkoselkätikkaa Maksanojalta kaivelemaan.
Paikalle pääsee sujuvasti ajamalla Paratiisintien loppuun jossa sijaitsee oikein P-paikka.
P-paikalta lähtee polku jonka alusta oikealle poikkeamalla pääsee ruokintapaikalle jossa oli pari talirasvapötkylää muttei tikoi.
Mutta löytyi niit tikoiki eli valkoselkänaaras joka rummutti joen rannassa aivan samaa kuivaa keloa kuin viime vuonnakin.

Aina Gomia vaseti!

Pohjantikkaakin haeskeltiin mutta kovasta väännöstä huolimatta tyydyttävää havista ei saatu.

Maksanojalla risuja riittää mietiskeli Pasi.

Menomatkalla Pasi manasi kun ei varpuspöllöjä missään kuusennokassa istuskellut.
"Saaplari, jokkut näkee useampia päivässä mutta ei vaan osu mun kohdalle".
Kuis ollakaan.
Tehtiin Maksanojalta poistuessa vielä lenkki ruokinnalla ja siellähän päivysti varpuspöllö!

Varpuspöllö kuuluu meikäläisen lempilajistoon. Vaikka onkin peto niin on se symppis.

Pöllöihailun jälkeen pontikkametsästys jatkui Ulvilan ja Nakkilan rajalla olevassa Korpelan luonnontilaisessa metsässä. Kuntakylttien kohdalla paikasta jossa Ravanintie muuttuu Anolantieksi lähtee lyhyt tie NE-suuntaan metsän reunassa olevalle "parkkikselle".
Parkkis oli nyt täynnä puutavaraa joka ei onneksi ollut kotoisin tuosta aarnimetsästä vaan sen pohjoispuolelta.
Olen muutaman kerran käynyt tuossa vanhassa kuusimetsässä käppäilemässä, komiaa lahoa ja tikanjälkiä piukassa mutta ei yhtään ponua. Nyt oli. Aika pienellä vaivallakin.
Käykäätten tutustumassa.

Päivä päättyi Vuolteentielle josta Rantasen Izmo oli viimevuotiseen tapaan löytänyt peltopyitä. Komiaa!
Vuolteen nyt tusinan parvi on ainoa Porista tänä ja viime vuonna ilmoitettu ja päälukukin oli hienosti kasvanut neljällä.
Emme tosin lintuja löytäneet Esaman avustuksellakaan mutta kaipa me vielä kohtaamme.