sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Hyvijä haviksija muttei kuvija

15.9
Startti komppausturneelle Mäkelän Matin pihasta jo klo 6.
Perillä Tahkoluodossa oltiin vielä hämärän ja hiljaisuuden vallitessa. Ei se mittään, sillä melkein heti Tyrnikarin pohjoispuolella olevan kivikentän reunasta ampaisi syksyn eka jänkäkurppa.
Jatkettiin Kallioholman kärkeen jossa oli ruuhkatonta eikä matkalla kuultu inohdustakaan.
Paluureitille varastorakennusten viereen oli jostain ilmaantunut runsaasti lintuja aamuauringosta nauttimaan. Muutama västäräkki ampaisi ilmaan ja taas se kuului: kuivasti sirahtava lentoääni jonka lähde lensi pitkälle kenttien vastakkaiselle puolelle.
Sitruunavästäräkki olikin edelleen paikalla! Tiedotukseen! Lampsittiin vässyn perään Veikko Aalon liittyessä sakkiin. Kenttiä trampattiin eestaas sekä yritettiin sadan västäräkin seasta löytää sitä oikeaa. Ei onnistuttu eikä ääntäkään enää kuultu mutta nähtiinpä lullula eli kangaskiuru.

Paremman puutteessa punarinta Tahkiksen kylältä. Näitä taksutti joka puolella. 

Pikkutikka esitti Kirrin
 altaalla tankotanssia
Muistikortille Kallioholmasta ei kuvia kertynyt ja jatkettiin Tahkoluodon kylälle inoilemaan. Jopa taigauunilintukin voi olla pitkään ääntelemättä, siksi joka lintu koetettiin kunnolla katsoa. Parhailla paikoilla ei natsannut ja siirryttiin kokonaan viihteen puolelle Pertti Kalinaisen opastamia maastoluumuja popsimaan. Että oli hyviä ja raikkaita. Noita kun sais kaupasta.....Posket pullollaan kahmittiin apetta kun inokin kuului muutaman kerran.

No niin ja sitte Kirrin kentille altaiden kautta joista ei historiaan uusia lukuja kirjailtu. Syömään!

Teboilissa vetäistiin suurimmat junkfoodit eli lihikset kaikilla mössöillä mitä hyllyistä löytyi. Pakko oli ahmaista jotta vielä jaksettiin lähteä Ulvilan Vainiolaan suohaukkoja tapittamaan.
Vainiolasta oli aamun aikana ilmoitettu aro- ja niittysuohaukkanuorukaiset. Vaikka pinnoja ei ollut tarjolla nämä pedot kiinnostaa aina. Yhden maissa ajeltiin Huvilamäentien punaiselle ladolle jossa oli porukkaakin paikalla.
Matti ehti jo ladon vastakkaiselle puolelle kun putkea autosta kaivaessani yläilmoista kuului (tuttu?) kova "shriip". Täh! Isokirvinen!
Aina hiukka sykähdyttää vaikka tämä oli peräti kolmas havaintoni lajista tänä syksynä.
Nähtiin se niittysuohaukkakin vieläpä kohtuuetäisyydeltä lähdettyämme Lattomeren kautta ajelemaan linnun perässä. Ahneena en alkanut kaukaa räpsiä koska näytti siltä että heti autoon ja pyggen reitille niin tulee lähikuvia. Ei tullu kuvia eikä pyggeä kun taisi lintu pudota.  Näin jälkeenpäin olis huonokin kuva ollu parempi kuin ei mitään.
Mutta makia päivä ja kaikki Porista: jänkäkurppa, sittis, kangaskiuru, taigauunilintu, isokirvinen sekä niittysuohaukka. Eikä bongaamaan lähdetty kuin nuorta pyggeä jollaista en ennen ole nähnyt.

Vainiolan punaisella ladolla Mauno Mäntylä, Rauli Lumio, Matti Mäkelä, Markku Santamaa sekä Hannu Kormano. Rauli ja Hannu Turuust, Mauno ja Markku bongava Raumangiälel.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti