sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Projekti Pikkusirkkku

22.9
13.9. klo 13.09 napsahti tiedotukseen kiva viesti: "Pikkusirkku Kirriwoodin SE-puol altaan vieressä kuolleessa koivikossa. Hav. J.Sjöholm."
Lintu oli nähty jo yheksältä mutta kaikki ornit joita Juha koetti saada kiinni vetelivät sikeitä tms.
Paikalle singahdin heti viestin saatuani mutta ei siellä mittään muita sirkkuja ollut kuin keltasia ja pajuja.
Kului viikko kunnes 21.9. Tom Lindroos Turuust ilmoitti pikkusirkun tismalleen samasta koivikosta jonne on hyvä näkyvyys Kirrintien pään pohjoispuolella olevan pienen altaan penkalta.
Samalta penkalta löytyi muuten 18.9. palsasirri!

Pikkusirkun uudelleen löytyessä oltiin porukalla Säpissä tekemässä PLY:n taigauunilintuennätystä. Päiväsigma inoista kirjattiin lukuun 14p, entinen 10kpl oli sekin Säpistä. 
Säpin reissullakin havaittiin yksi tik-sirkku jota ei kuitenkaan saatu määritettyä.
Siispä Salokankaan karauttaessa mantereelle paatillinen ukkoja porhalsi kieli pitkällä Kirrin altaan reunalle Pori-pinnan toivossa. Harvalla oli pikkusirkkua Porista eikä sitä saatu tälläkään kertaa.

22.9. aamu aloitettiin Mäkelän Matin kanssa altaan penkalta. Pari tuntia jaksettiin tönöttää kunnes painuttiin välillä Lietteille. Sillä välin Mika Ilari Koskisen ja kumppanien neljän tunnin kyttääminen palkittiin ja poppoo ilmoitti nähneensä pikkusirkun alkuperäisellä paikalla.
Matin kanssa mentiin takaisin eikä vieläkään mitään. Matti joutui poistumaan joskus kahden maissa kun tilalle karautti Bongoratsu jonka uumenista vääntäytyi Pitkäsen Kari. Karin kanssa jatkettiin sirkun hakemista yhtä huonoin tuloksin. 
Viimein tuli mitta täyteen ja pois lähtiessäni törmäsin Santamaan Markkuun jonka porukka oli Domarkobbanilla käynyt bongaamassa nunnataskun. 
Sanoin Markulle että ny mulle riitti! Enkä ihan päässyt kaupunkiin asti kun Markku soitti että "Tääl se ny o. Ammattilaise hoisiva sen kymmenes minuutis!" 
"Nirsk" sanoi kulmahammas kun kiittelin Markkua ilmoituksesta.
Voi v.... aattelin uukkaria tehdessäni. Heti kun selkäs kääntää niin lintu pinkaisee paikalle. 
Vaan eipä ollut enää kun altaalle takaisin kerkisin. 
Vajaa pari tuntia jaksoin vielä etsiskellä ottasuoni pullistellen kunnes suolikin rupesi kurnuttamaan. Koko päivä meni! Sirkku vei voiton ja hyppäsin autoon. 
Pari kilsaa ajelin ja karautin jarrun pohjaan. Ei prlk, nyt teen sillle jäynän ja kurvasin takas.
Ja siäl se oli! Sirkku luuli että olin häipynyt kun se iloissansa tiksutteli altaan reunalla ja suostui ihan kuvattavaksi asti! Klo 17.51 edpeeeee!


Pikkusirkku (Emberiza Pusilla) 22.9.2013 Kirrinsanta Pori.
Täsä mää ole! Saa kuvat mut ei oo pakko!
Tää tsirppu vei hermot ja melkein tappo mut nälkään.

Sama sirkku samalla paikalla 24.9. Viiimeinen havis tehtiiin 26.9.
Lintu kierteli kolmiomaista lenkkiä pitkin Kirrinsantaa mutta useimmiten se altaan reunalta nähtiin.
Yksilö oli vasta 6. havainto Porista. PLY:n alueelta löytyy yksi havis Merikarvialta ja Säkylästä, kaikki muut Säpistä vahvasti 80-lukuun painottuen.
Eurooppalaisittain umpiharvinainen itäinen laji jonka pesimäalue rajoittuu Kuusamon seuduille. 

Siellä näitä saattaakin kuulla useampia laulavia yhtä aikaa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti