sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Arktisen maaliskuun ohjelmaa

21.3.
Bongarin juhla-aikaa! Muuttolintuja ei ensimmäistäkään ja öisin kylmää kuin Siberiassa. Päivät silti kirkkaan hienoja, ei muuta kuin kamera ojoon!
Porinvuodareistani puuttui turkinkyyhky joita on Tiilinummen urheilukentän vieressä nähty joten sinne. Vähän joutui käppäilemään kunnes kentän viereisen talon pihalta kuului "khu-kuu-khu" ja komia turkinpulu löytyi oksalta kevätvimmaansa purkamassa.


Khukkuilua säesti pikku pörhistely
  Pönöttäessäni tien varressa viereen pysähtyi auto. Kuski osoittautui viereisen talon ja ruokinnan omistajaksi. Kaveri oli kova juttelemaan ja kertoi että kolme turkinpulua asustelee hänen ruokintansa ympäristössä jolla käy myös naakkoja, mustavariksia sekä mustarastaita sun muita.  Ruokinta osoittautuikin turkinpulujen tukikohdaksi jonka ympärillä ne pitivät melkoista karusellia lennellen vauhdilla pitkin pihoja.

Paikalla oli kaksi yksilöä jotka lentelivät edestakaisin päästellen varislintumaisia rääkäisyjä. Tuon äänen tarkoitus saattaisi lintuoppaasta selvitä?


22.3.

Kohteena toisen kerran tänä vuonna Eurajoen Saukonniementien ympäristö jota käsittääkseni myös Tokinmaaksi kutsutaan. Odotuksena kaikkee kivaa kuvauskohdetta pohjantikkaa ja vaikka isokäpäriä myöten.
Keli oli hieno ja pikkukäpylintukoiraat suorastaan hehkuivat kevätauringossa. Laulavia ja muuten äänteleviä käpäreitä löytyi tien varrelta parikymmentä. Veikkaankin että Tokinmaassa tulee tänä vuonna pesimään runsas pikkukäpärikanta, kuusetkin kun ovat roikollaan kävyistä.
Muita käpärilajeja ei mukaan tarttunut eikä tikkalajeistakaan löytynyt käpytikkaa ja palokärkeä kummempaa.
Paras havis oli hieman ennen Saukonpirtin risteystä tien itäpuolelta lentoon rymistellen lähtenyt metsokukko.




 
Käpylinnuista en saa sitten millään hyvää kuvaa. Vika tuskin lajissa?

Töyhtötintti piristi sinitaivasta vasten
23.3
Tänään napsahti vuodari! Jätin auton Teemuluodon parkkikselle ja törmäsin jo polun alussa Härköseen joka viittoili että täällä olis pyrstötinttejä. En ehtinyt kuulla kuin ääntä ja pesulla sulaojassa poikenneet tintit olivat taas hukassa. Kierreltiin pari ruokintaa eikä pitkäpyrstöjä löytynyt.
Tänä vuonna en pyrstiksiä yrityksestä huolimatta ollut vielä nähnyt enkä heti antanut periksi vaan siirryin takaisin lehtoon. Voimistellessani puuhiipijän kanssa osuin sittenkin pyrstötiaisparin reitille. Ne olivatkin varsinaisia adhd-tapauksia. Niskat meinasi nyrjähtää kun tinttipari lenteli yhtenään paikasta toiseen.

No nyt olisi hyvä holli! Mitä?? Miksei kamera suostu räpsymään? Autofocusnappula yli kuudessa metrissä ja tintti lähempänä. No niin! Eikä sittenkään. Tarkennus sehlaa pusikkojen oksissa eikä tästä tuu mitään!? Mahtoiko ykskään onnistua? Kotona kummiskin huomasin että tulihan niitä muutama vaikka puolessa kuvista oli pelkkiä tyhjiä oksia!
Aegithalos caudatus on niin hankala nimi että tuskin huomenna muistan. Pyrstötiainen ei ole varsinainen tiainen vaan omaa heimoansa.
Lintu on yhtä ilmeikäs ja monimuotoinen kuin viiksitimali. Pikkasen hankalampi kuvauskohde tosin.
"Uuhh! Ihhanan sopo Suomi-lintu!" Tämä olis magee ilman oksia!



2 kommenttia:

  1. Käppärän urheilukenttä on Käppärän koulun vieressä. Turkinpulut ovat Tiilinummessa Tiilinummen urheilukentän/puiston vieressä.

    VastaaPoista
  2. Oukei.
    Tiiran kartoista ei löydy Tiilinummea ainakaan kartalta tekstinä.
    Lähin turkinpulupaikan teksti on Käppärä. Korjataan.

    VastaaPoista