29.1.
Tammikuu onkin ollut poikkeuksellisen hurja.
Juttuja tekeillä useempi mutta tämä pitää tallettaa nyt.
Muutamana vuotena olen poikennut Nakkilan ja Ulvilan rajalla sijaitsevassa vanhassa
kuusimetsäläntissä lähinnä pohjantikkoja haeskelemassa.
Se oli tänäänkin mielessä kun paikalle kurvailin.
Ennen tuota metsikköä on komia parkkipaikka jolla hiukka huolestuin sillä p-paikalla oli pari suurta pöllipinoa ja metsikön läpi näkyi valoa huolestuttavan paljon.
Onneksi valo näkyi puiden välistä siltä puolelta metsää jossa ei lahoja juuri ennenkään näkynyt.
Noin kohdasta Ravanintie 574 lähtee Porista tultaessa heti kuntakyltin jälkeen suuntaan NE tie joka menee ladon nurkan vierestä pellon yli p-paikalle. Linkki Havaintopaikalle tässä.
P-paikalta lähtee leveähkö polku jonka E-puoli on vanhaa kuusimetsää täynnä lahopuita ja polun toinen puoli on lahoista siivottua harvaa sekametsää.
P-paikalta n. 150 metrin päässä on näin komea kasa kaatunutta lahoa. |
Laitoin hiukan ponun rähinä-ääntä ja välittömästi ponnahti naarasponu ihmettelemään soundia.
Lähdin samantien takaisin autolle hakemaan kameraa sillä sankka räntäsade oli jätätyttänyt ei-vesitiiviin objektiivin autolle.
Kun pääsin takaisin paikalle oli naaras vaihtunut koiraaseen joka veteli oikein rummutussarjaa ja useamman kerran samassa puussa.
Pohjantikka (Picoides tridactylus) 29.1.2015 Nakkila |
Ohhoh!
En ole ikuna PLY:n alueella nähnyt tällaista ponumassaa näin pienellä alueella!
Ja syy miksi pistin vauhtia tähän juttuun on seuraava:
Juttelin pari vuotta sitten metsän omistajan kanssa joka aprikoi mitä tuon lahometsänsä kanssa oikein tekisi? Puutkin on niin lahoja ettei niistä kahisevaakaan irtoaisi.
Tokaisin silloin että älä vaan hakkauta noin hienoa paikkaa pois, noita on harvassa.
Tilanne paikalla on nyt semmoinen että polun W-puoli on siis "siivottu" mutta E-puolella on vielä senverran originaalia kuusimetsää että pohjantikka viihtyy.
Meinaan osaako joku kertoa miten jonkinlaisen suojelualueen saisi tälle paikalle pystyyn?
Saattaa olla hiukan kiirekin ennen kuin tämäkin hieno ponupaikka häviää!!
Esim. Eurajoella Tokinmaassa on puita vartavasten kelotettu. Täällä on luomua omasta takaa!
P.s. lajia ei ole helppo havaita. Superlöytäjä Pekka Eriksson kävi mun jälkeeni "luomuna" ilman atrappia paikalla ja kertoi krompanneensa koko vaikeakulkuisen alueen ilman havaintoa.
Joten ei tarvitse ihmetellä jos paikalta ei ponu heti irtoa jos ei Pekkakaan onnistunut.
Hyvä juttu, hienot linnut ja hyvä paikka.
VastaaPoistaOlisko toi osoite sitloi Ravanintie ? :-)
Juha
Siis piti olla sana ...silti Ravanintie?
PoistaJoo, känny näytti numeron 574. Tien kohdalla on kuntien raja ja kuntakyltti.
VastaaPoistaYhteys ELY-keskukseen. Tuon luulisi olevan METSO-kelpoinen kohde.
VastaaPoistaTollasissa tapauksissa kantsii tosiaan kertoa maanomistajalle, jos semmosen jutuille osuu, että tuollaisista komeista metsäpaikoista voi saada ihan oikeaa rahaa niitä kaatamattakin, just Juhan mainitseman METSO-tsydemmin kautta - ELY on se oikea paikka jatkaa keskustelua silloin.
VastaaPoista