Paikallista antia ihailemassa

4.2.
Valkoselkätikkoja on löytynyt Paratiisista Harjavallan padolta alkavan polun varresta tänä talvena ilahduttavat kolme yksilöä. Toisinaan niistä ei ole nähty yhtään ja hieman on fundeerattu missä ne silloin ovat.
Mäkelän Matti kävi 2.2. padolta pari kilometrä alajuoksulle paikassa nimeltään Maksanoja josta löysi nuo kolme vasetia. Paikkahan on osa Paratiisia, komia "kanjoni" jossa pökkelöä piisaa ja jonne on helppo mennä autollakin. Ei autolla nyt ihan perille pääse mutta kävelyä tulee todennäköisesti vähemmän kuin padolta.

Maksanoja Paratiisissa. Polkukin löytyy. Risut saattaa olla vähän tiellä kun kuvata koittaa.

Poikkesin myös Maksanojaan tutustumassa koska sekä paikka 

että valkoselkäkoiras kiinnosti.

Kanjonissa kävikin aika paukutus josta nopsaan erottui valkoselkätikankin rummutus. 

Rummuttelija oli naaras joka 

paukutti väsymättömästi melkein koko tunnin jonka paikalla vaeltelin. Toinen saman lajin edustaja rämisytti kauempana enkä onnistunut tätä lintua näkemään.

Käpytikkoja oli puolen tusinaa ja niilläkin "kevät"laulelu kiivaasti käynnissä.

Muita tikkalajeja ei mukaan tarttunut ja matka jatkui Preiviikin Kaarluotoon jossa timaliparvi majaili edelleen samoilla mestoilla kuin ennenkin. Ei tuo parvi aina samasta paikasta löydy eikä välillä löydy lainkaan mutta nyt nappasi. Pitäähän noita ruovikon kaunokaisia kuvata niin kauan kuin jää kantaa!

Tällä kertaa parvi oli poluttomassa paikassa eikä hakeutunut minkään aukon reunaan joten kuvaamisessa oli vähän haasteita. Korret olivat sekä mun että lintujen tiellä ja kohtuullinen tuuli ei ainakaan helpottanut räpsimistä.

Tuulessa linnut olivat korsissa kuin heilurin nokassa ja sopivaa kuvauskohtaa joutui ennakoimaan. Mutta....timali on leppoisa lintu jota on helppo lähestyä eivätkä ne ruokaillessaan kuvaajasta paljon piittaa. Valitettavasti parven mukana liikkui hermoheikko sinitintti joka stättäili silloin tällöin ja tipautti timalit maahan.

Edes ruovikossa rymistelevä orni ei parvea pahemmin säikytä. Holleja odotellessa alkoi ruovikko kuitenkin rytistä siihen malliin että tulijan oli oltava vuodarikuningas Niinikoski Tampereelta. Ei maar, Eero se vaan jaksaa ja kävi kuittaamassa timalit. Huikkailtiin ilman näköyhteyksiä ja Eero poistui Lampaluotoon lapinpöllöä hakemaan.

Pari tuntia hurahti kuin siivillä. Toiset samanmoiset kun selaili mimmoisia tihruja muistikortille oli ilmaantunut.

Lintujen korsiinnousua odotellessa yritin kuunnella ja mietiskellä timaleiden ääntelystrategiaa.

Aktiivisesti pingiä ja muita normitirauskutsuja äännellessään parvi oli kokonaisuudessaan ruovikon alaosissa tai maassa. Ruokoihin nousua tuntui edeltävän ihan oma äänensä jota kaikki alkoivat toistaa. Kiipeämisen aikana sama ääni jatkui kunnes parvi tavoitti siemenet ja ääntely muuttui pikku mutinaksi.

Tuo latvaannousuääni olisi pitänyt äänittää, se voisi olla hyödyllinen timaleita kuvaavalle???

Äänitämpä sen ja kokeilen jos paikalla vielä tulee poikettua.

Kiehtova, ilmeikäs ja hieno lintu josta on varmaan miljoona kuvaa. Kiva harjoittelukohde kun koettaa löytää hyvää muotokuvaa jota ei kuitenkaan koskaan saa. Ja jos saa kohtalaisen niin just sillä on renkas.