torstai 23. toukokuuta 2013

Gålörenin stagnat

23.5.
Tänään päätin tutustua Maalahden Gålörenin lintutorniin ja siellä soidinteleviin lampivikloihin. Keli oli hienon leppoisa, Maalahdelle johtava tie hyväkuntoinen ja liikennekin vähäistä. Ruotsinkielisen rantatien varrella oleva maaseutu, pihat sekä rakennukset ovat silmiinpistävän kaunista ja hyvinhoidetun näköistä mallimaisemaa. Seutua jossa silmä lepää ja tulee hyvälle fiilikselle.

Gålörenin torni on uusi ja sijaitsee aivan rannassa. On poikkeuksellista että lintutornista voi katsella lietteitä jopa peräsektorista! Tämän tornin toteuttajalle annan täydet kymmenen pistettä sijainnista joka kerrankin palvelee tarkoitustaan.
Itse retken pääkohde eli lampiviklo oli heti näkyvissä. Eikä mennyt kuin hetki niin toinenkin ilmestyi paikalle.

Välillä pari lenteli ahkerasti soidintaen joka olikin hienoa ja uutta nähtävää. Saatuaan tarpeekseen pariskunta siirtyi tornin länsipuolella olevalle niitylle jonne jäivät majailemaan eivätkä ne enää rantaan tulleet näytille.
Lampiviklo (Tringa stagnatilis) 23.5.2013 Maalahti Gålören.
Ensihavainto linnusta 7.5. ja lintutiedotuksen viimeinen viesti 31.5. yhdestä yksilöstä.
Tiirassa havaintoja noiden päivien välillä on salattu enkä tiedä oliko paikalla lopulta pesintää.
Lampiviklo sotketaan usein valkovikloon. Stagna on pitkäjalkainen, ohutnokkainen elegantti kahlaaja joka nätisti erottuu ainakin kahlatessaan.

Torni sijaitsee laajan merenlahden pohjukassa ja paikkaa ympäröi varsin potentiaalinen lieteranta. Vuonna 2011 paikalla oli pitkäjalka ja tänä keväänä lampiviklojen lisäksi havaittu ainakin rantakurvi.

Tornista itään alle kilsan päässä sijaitsee havaintopaikka nimeltään Petolahti Kivi jossa on tehty runsaasti mielenkiintoisia havaintoja sisältäen mm. mustajalkatyllin. Tuohon Kiveen en huomannut tutustua koska paikka löytyi Tiirasta vasta jälkikäteen. Pitää sielläkin joskus muistaa poikkaista.
Mutta nyt takaisin Poriin ja Teemuluotoon josta löytyi pussitiaisen pesä!


Oheisesta linkistä löytyy uudehko ja kattava Merenkurkun alueen esittely alueen linturetkikohteista. Mukana myös Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan kohteita.
Huom! Tiedosto on 58 megaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti