keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Posia ja karaa


29.5.
Tämän aamun tavoitteena oli löytää pohjansirkku Honkajoen Huidankeitaalta. Tornille vievän polun parkkikselle saavuttiin Pasi Alangon tutulla soratievauhdilla seitsämän maissa.

Tänä keväänä on Porin lintupaikoilla saanut hyttyssiedätyshoitoa jota Huidankeitaalta odottelin innokkaana. Mutta...tämähän sujuu hienosti sillä hyttyset eivät meitä huomanneet ja pohjansirkkukin kuului jo ennen kuin tornille asti ehdittiin.


Pohjansirkkukoiras on hieno pikkulintu jota PLY:n alueella enää harvoin tapaa. Osatekijä saattaa olla sekin että lajin biotooppi lehtipuita lykkäävä suon reuna on yleensä kaltaiseni laiskan bongarin mukavuusalueen ulkopuolella. Huidankeitaan lintutornille vievä polku on kuitenkin OK ja sieltä saattaa posikin natsata. Viime vuonna 10.6. keitaalla oltiin Mäkelän Matin kanssa jolloin koiras lauloi lähes samalla paikalla.


Uusi hieno suotorni odottaa vierailijoitaan.

Suolta havaittiin mm. kaakkuri, valkoviklo, metsäviklo, kurki, keltavästäräkki sekä pikkukuovi. Sirittäjiä oli polun varrella useita.
Suolla on joskus ollut pitkospuureitti jonka jäänteet edelleen olemassa.
Pitkosten kelluvuutta emme uskaltautuneet testaamaan.

Pasi on väsymätön staijari


Eikä huomaamatta jäänyt geokätkökään.

Matka jatkui Siikaisten Saunanevalle jossa Tatti oli nähnyt pari haarahaukkaa. Eipä näkynyt milvuksia tällä kertaa ja paikka oli muutenkin kaikkea muuta kuin kiehtova ja linturikas.
Joten pian siirryttiin Merikarvia - Ahlainen akselille virtavästäräkkiä koskista etsimään. Virtaväiskiä ei tavattu mutta löytyipä jotain muuta kivaa!
Olin yhdessä virtapaikassa näkevinäni koskikaran mutta luulin nähneeni näkyjä sillä olihan kohta jo kesäkuu. Teputettiin linnun perässä ja tosiaan!
Kara löytyi nokka täynnä sapuskaa, katosi hetkeksi näkyvistä jolloin kuului poikasten meteliä ja piipytystä. Kohta lintu tuli nokka tyhjänä takaisin ja paineli hakemaan lisää. Pesintä! Tiirasta löytyy kolme aikaisempaa karapesintää PLY:n alueelta, salatuista havainnosta minulla ei tietoa ole.

Koskikara kuskaa poikasille safkaa 29.5.2013 PLY:n alueella. Kiva yllätys.

Päivän päätteeksi suunnattiin Toukarille petoja staijaamaan. Tornissa oli kuitenkin enemmän ukkoja(kaksi) kuin ilmassa petoja joten viitasirkkeliin ja muutamaan kerttuseen oli tyytyminen.


TOUKOKUUN VUODARIT : 68 / 246
Toukokuu on kuukausi verraton etenkin vapaana ollessa.
Kaksi elistä pikkukotka (329) sekä valkosiipitiira (330).
PLY:n pinnoja huisit kolme avosetti (275), pussitiainen (276) ja valkosiipitiira (277).
Nämä kolme kuittasin Porista ja vielä kunkku päälle niin Porinpinnaluku on toukokuun jälkeen 262.
Virolahtiviikko oli komia johon sisältyi massabongaustapahtuma a'la pikkukotka.
Unohtaa ei passaa mustakaulauikkuhavista joka nosti spondet lukemaan 251.

179
Mustaleppälintu
1.5.2013
Pori
Mäntyluoto 1 Ä
180
Kirjosieppo
1.5.2013
Pori
Kirrinsanta 1 Ä
181
Kiljukotka
2.5.2013
Luumäki
Kiurula 1 +2kv NW
182
Pajulintu
2.5.2013
Lappeenranta
Kaislanen 2 Ä
183
Nuolihaukka
3.5.2013
Kristiinankaupunki
Siipyy LT 1 p
184
Leveäpyrstökihu
3.5.2013
Kristiinankaupunki
Siipyy LT 1ad N
185
Lapinsirri
3.5.2013
Pori
Yyteri lietteet 3 p
186
Lapintiira
3.5.2013
Pori
Yyteri lietteet 3 p
187
Isosirri
3.5.2013
Pori
Yyteri lietteet 1 vp p
188
Riskilä
3.5.2013
Kristiinankaupunki
Siipyy LT 12 p
189
Mustakaulauikku
3.5.2013
Kristiinankaupunki
Siipyy LT 2 p
190
Lapasotka
4.5.2013
Pori
Yyteri lietteet 1 k p
191
Kiljuhanhi
5.5.2013
Hyvinkää
Kytäjä 1 p
192
Keltavästäräkki
6.5.2013
Pori
Levon lammet 2 p
193
Leppälintu
6.5.2013
Pori
Levon lammet 1 p
194
Mustapääkerttu
6.5.2013
Pori
Teemuluoto p-paikka 1 Än
195
Jänkäkurppa
6.5.2013
Pori
Yyteri lietteet 1 p
196
Suopöllö
7.5.2013
Pyhäjoki
Välimaanperä 1 p
197
Hernekerttu
7.5.2013
Pori
Yyteri lietteet p-paikka 1 Ä
198
Satakieli
8.5.2013
Pori
Lukkarinsanta 1 Ä
199
Käenpiika
8.5.2013
Pori
Mikkola 1 Ä
200
Tervapääsky
9.5.2013
Pori
Technip altaat 2 p
201
Jalohaikara
9.5.2013
Pori
Teemuluoto LT 1 p
202
Rytikerttunen
9.5.2013
Pori
Teemuluoto 1 Ä
203
Käki
9.5.2013
Pori
Teemuluoto 1 Ä
204
Ruokokerttunen
10.5.2013
Pori
Kirrinsanta 3 Ä
205
Pensastasku
10.5.2013
Pori
Leveäkari 1 p
206
Sinirinta
10.5.2013
Pori
Leveäkari 1 p
207
Pikkulepinkäinen
10.5.2013
Pori
Kirrinsanta 3 p
208
Harmaasieppo
10.5.2013
Pori
Kirrinsanta 2 p
209
Sirittäjä
10.5.2013
Pori
Kirrinsanta 2 Ä
210
Pensaskerttu
10.5.2013
Pori
Kirrinsanta 1 p
211
Kultarinta
11.5.2013
Pori
Kirrinsanta 1 p
212
Lapinkirvinen
11.5.2013
Pori
Leveäkari 1 p
213
Ruisrääkkä
12.5.2013
Pori
Toukari 1 p
214
Amerikantavi
13.5.2013
Joroinen
Pasala 1 k nous N
215
Ruokosirkkalintu
13.5.2013
Parikkala
Siikalahti Patotie 1 Ä
216
Sepelhanhi
14.5.2013
Virolahti
Siikasaari 2 m
217
Kehrääjä
14.5.2013
Virolahti
Siikasaari Parunranta 2 Ä
218
Rastaskerttunen
15.5.2013
Loviisa
Pernaja Gammelbyviken 1 Ä
219
Pikkukiljukotka
16.5.2013
Virolahti
Virojoki Elonkallio 1 ad --E
220
Viitakerttunen
17.5.2013
Hamina
Kirkkojärvi 1 Ä
221
Pikkusieppo
19.5.2013
Miehikkälä
Takamaa 2 k p
222
Punajalkahaukka
19.5.2013
Hamina
Kirkkojärvi Kumpare 1 n NE
223
Pikkukotka
19.5.2013
Hamina
Kirkkojärvi Kumpare ++E tumma
224
Punavarpunen
21.5.2013
Pori
Yyteri Lietteet 3 Ä
225
Pulmussirri
21.5.2013
Pori
Yyteri Lietteet 1 p
226
Jänkäsirriäinen
21.5.2013
Pori
Yyteri Lietteet 2 p
227
Peltosirkku
21.5.2013
Pori
Pinomäki Kotikumpu 2 p
228
Lehtokerttu
21.5.2013
Pori
Tahkoluoto Räyhä 3 Ä
229
Mehiläishaukka
21.5.2013
Pori
Teemuluoto LT
230
Kuovisirri
22.5.2013
Pori
Yyteri Lietteet 1 vp p
231
Niittysuohaukka
22.5.2013
Pori
Teemuluoto LT 1 k p
232
Pussitiainen
22.5.2013
Pori
Teemuluoto LT 1 ä
233
Pikkusirri
22.5.2013
Pori
Huhtala LT 1 p
234
Tundrakurmitsa
22.5.2013
Pori
Huhtala LT
235
Lyhytvarvaskiuru
22.5.2013
Pori
Yyteri Lietteet 1 p
236
Lampiviklo
23.5.2013
Maalahti
Gålören LT 2 p
237
Sarvipöllö
23.5.2013
Pori
Lampinkoski 1 p
238
Valkosiipitiira
24.5.2013
Pori
Hakkiluoto 1 jp p
239
Viitasirkkalintu
25.5.2013
Pori
Toukari 1 Än
240
Luhtakerttunen
25.5.2013
Pori
Toukari 1 Ä
241
Pensassirkkalintu
25.5.2013
Pori
Toukari 1 Än
242
Luhtahuitti
26.5.2013
Pori
Enäjärvi 1 Ä
243
Idänuunilintu
27.5.2013
Pori
Viasvesi 1 Än
244
Liejukana
27.5.2013
Kokemäki
Järilän lammet 1 p
245
Pohjansirkku
29.5.2013
Honkajoki
Huidankeidas 1k Än
246
Haarahaukka
30.5.2013
Merikarvia
Nyytäinneva 1p



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti