torstai 23. toukokuuta 2013

Pussitiainen teki pesän Poriin

23.5.
Petteri Mäkelä oli kuullut Teemuluodon tornista rastaskerttusen kaaaaukaa jostain "Paskaston" suunnasta. Tuota raksuttelijaa päätin käydä iltapäivällä kuuntelemassa Maalahden Gålörenin lampivikloreissulta palattuani.

Lähemmäs "Paskastoa" eli suistonosaa tornista koilliseen pääsee pitkin koivukujaa jonka reitti lähtee tornille vievältä polulta hieman ennen kuin pitkospuut alkavat.
Tuota koivukujan polkua kohti rantaa olin nyt tallonut parisataa metriä kun selvä pussitiaisen "tsiiiiy" -kutsuääni kuului jostain läheltä.
Hieno, alakuloinen loppua kohti laskeva kutsu jatkui mutta lähdettä ei vaan näkynyt.
Siirryin polulta ruovikon puolelle ja kas! Tuossahan roikkuu koivussa pussitiaisen pesä jonka kyljessä koiras huutelee naarasta paikalle.
Sitten lintu poistui, haki lisää rakennuskamaa ja jatkoi pesän rakentelua siirtyillen eri puolille pesää.
Pussitiainen (Remiz pendulinus) rakentamassa pesää 23.5.2013 Porin Teemuluodossa.
Ensihavainto linnusta tuli 8.5.2013, siitä lähtien lintua oli useasti nähty alueella.
Itse kuulin yksilön eka kerran vasta 22.5.

Nappasin tilanteesta muutaman pikaotoksen ja poistuin takavasemmalle sillä kyseessä oli Satakuntalaisittain varsin harvinainen löydös. Soitin parille Tiiran yhdistysvastaavalle ja yhteisesti todettiin ettei pesästä voi yleisesti tiedottaa ainakaan vielä.
Pussitiainenhan rakentaa pesiä vaikka naarasta ei olisi paikalla, silti haluttiin minimoida häirintää paikalla jos niin hienosti kävisi että naaraskin pesälle löytäisi.

PLY:n alueelta on Tiiran mukaan kuusi aiempaa remiz-havaintoa joista pesän rakentelua 1984 Puurijärvellä, 1994 Köyliön Kirkkosaaressa sekä 2003 Porin Kirrinsannassa.
Yhteensä havaintoja ennen tätä lintua on kahdeksasta yksilöstä ja viimeisin vuodelta 2008.
Kirrinsannassa ollut valmis pesä on kuulemma toimitettu Eläinmuseolle Helsinkiin.


 28.5.
Poikkesin pesällä toisen kerran. Rakennusprojekti jatkui sillä pesä oli vielä hieman kesken. Koiras jatkoi sitkeästi ääntelyään mutta naarasta ei vaan paikalla näkynyt. 



28.6.
Kävin paikalla kolmannen kerran. Alue oli nyt varsinainen hyttyshautomo jonka rankkaisin vuoden makeimmaksi.
Kolme kertaa lisäilin myrkkyä, silti ainoa Offiton alue eli huulet saivat muutaman muiskun.

Asiaan. Pesä oli valmis ja aikalailla harmaantunut kuukauden aikana.
Pussitiaista ei paikalta enää löytynyt enkä pesän läheisyydessä havainnut muutakaan lajiin viittaavaa.

Totesin että se siitä, valitettavasti. Soittelin Kimmo Härköselle jos hän saisi toiminnan miehenä toimitettua pesän vaikka Arkin kokoelmiin.
Tätä kirjoitellessa 2.7. pesä roikkunee vielä muutaman tunnin paikallaan.

3 kommenttia:

  1. Upea löydös! Onneksi olkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Valitettavasti levitin väärää tietoa.
      Kirrinsannasta v.2003 löydetty pesä on toimitettu Turkuun eikä Ouluun. Korjattu.

      Poista
  2. No niin.
    Kirrinsannan pesä siirtyy koko ajan etelämmäksi...
    Viimeisin tieto kertoo pesän olevan Helsingin Eläinmuseossa. Kiitoksia tiedosta.

    VastaaPoista