lauantai 4. toukokuuta 2013

Taistosettiä

4.5.
Vuodesta 2000 asti on velipoika Pasi Mäkelä vetänyt Noormarkun (nykyisin Porin) Inhottujärven Tornien Taisto-porukkaa nimellä Team Inhottu.
Havaitut lajit ovat mahtuneet välille 65-80. Kovimpina lajeina v.2008 havaitut kattohaikara ja viirupöllö sekä 2011 paikalla kaarrellut haarahaukka. 
Mainita pitää nimenomaan entisestä mustatiirajärvestä sekin että Pasin tilastojen mukaan laji on taistossa havaittu vain kerran vuonna 2005.

Tornissa ovat vuosien varrella telmineet Veikko Aalo, Lassi Nieminen, Esa ja Antti Partanen, Janne Lampolahti, Päivi ja Jari Sillanpää sekä veljekset Pasi, Juha ja Esa Mäkelä.
Mukana olen lintuharrastuksen jälleenaloittaneena ollut vuodesta 2011 alkaen. Taisto on oivaa puuhaa ja kahdeksan tuntia tornissa kuluukin kuin siivillä.
Tänä vuonna urakoitiin ennätystulos 80 vaikka pari tuntia satoi tai muuten oli sumua ja pilvistä mutta tunti aurinkoakin suotiin.

Sääksi piristi taistopäivän harmaata keliä

Paikalla oltiin koko kisa-aika eli 05.00-13.00, tosin viimeinen laji nähtiin jo klo 11.47.
Eniten lajeja tuli tornin takaa metsän lintuja kuunnellessa. Uusikin laji historiaan kirjattiin valkoposkihanhen lentäessä ylväänä yli järven.
Peruslajeista kyettiin välttämään lajeja tyyliin kottarainen ja keltasirkku, kanahaukankin olisi olettanut ilmaantuvan. Vesilintujen vähäisyys pisti silmään vaikka en Inhottujärven linnustomuutoksista perillä olekaan. Keli ei tällä kertaa suosinut petolintu"massojen" liikehdintää ja pääosin tästä syystä kisan loppu jäi linnustollisesti vaisuksi.

Viimeisten seitsemän vuoden Team Inhottu-runko löytyy tästä:
 Päivi ja Jari Sillanpää Kankaanpäästä sekä velipojat Pasi Pomarkusta ja Juha Laukaasta.
Ensi vuonna taas tutkitaan mitä Päivin eväslaatikosta löytyy!

Taiston tauottua lähdin ajelemaan Kristiinankaupunkiin edellisenä iltana ilmoitetun amerikantavin perään. Just joo, samana päivänä eli 3.5. staijattiin velipoikien kanssa Siipyyssä kuutisen tuntia ja spondattiin mustakaulauikku mutta ei tiedetty Lapväärtinjoen tulvasta.
http://kokosukeltaja.blogspot.fi/2013/05/tosisponde-nigricollis.html

Sopivasti matkalla "väärään" suuntaan napsahti Yyterin lietteiltä tiedotukseen avosettipari.
Juuri kun olimme Laihon kanssa Kouvolasta asti käyneet avosettielikset bongaamassa alkaa niitä Porissa parveilla! No ei mittään, olin jo melkein Kristiinassa ja päätin ensin hoidella jenkkitavin.
Lintu oli löytynyt Lapväärtinjoen suiston tulva-alueelta viidensadan tavin joukosta.
Paikalla olikin  lintumielessä vallan upea tulva vesilintuja tulvillaan.
Avosettipoltteesta johtuen en massoja alkanut ynnäämään eikä valkoista pystyraitaakaan taveista löytynyt joten kokka takaisin Poriin.
Jossa reippahasti lietteille settejä ihailemaan jotka olivat edelleen kuuliaisesti paikalla.

Avosetti (Recurvirostra avosetta) PLY-pinnani nro 275 ja Porin nro 259.

Paketissa pitkä päivä, herätys oli jo klo 03 joten kellon lähennellessä iltayhdeksää oli aika painella kotia.
Ohhoh, 18 tuntia lintuhommissa kuluu näköjään ettei huomaakaan.

Kyllä kevät on lyömätöntä lintuaikaa ja se tulee joka vuosi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti